Henkilöstötilastot

Vuoden 2016 päättyessä Hansel Oy:n palveluksessa oli 75 henkilöä. Vuoden aikana palkattiin 10 uutta henkilöä ja yhdeksän irtisanoutui. Hanselin asema hankintatoimen aitiopaikalla toimi ponnahduslautana usealle ammattilaiselle uusiin haasteellisiin tehtäviin. Yrityksestä irtisanoutuneille on pidetty lähtöhaastattelu, jossa on kartoitettu työssä viihtyminen, tarve työyhteisön kehittämiselle ja mahdollisuudet ammatilliselle kasvulle.

Vuodesta 2015 alkaen henkilöstötilastojen sukupuolijakauma, ikäjakauma ja työsuhteiden keskimääräinen pituus on esitetty koskien kaikkia työsuhteita, jotka olivat voimassa tilikauden päättyessä. Aikaisempina vuosina nämä on esitetty koskien vain kokoaikaisia työsuhteita tilikauden lopussa. Laskentatavan muutos ei vaikuta olennaisesti henkilöstöä koskeviin tunnuslukuihin.

Henkilöstön avainluvut vuonna 2016

Henkilömäärä

2016 2015 2014 2013 2012
Henkilömäärä tilikauden lopussa (HTV) 72 74 77 73 71
Henkilömäärä keskimäärin tilikauden aikana (HTV) 73 73 75 71 69
Voimassa olevia työsuhteita yhteensä 31.12. 75 76 80 79 78
Voimassa olevista työsuhteista vakituisia 31.12. 75 74 77 77 73
Voimassa olevista työsuhteista määräaikaisia 31.12. 0 2 3 2 5
Kokoaikaisia määräaikaisia työsuhteita 31.12. 0 0 2 1 2
Osa-aikaisia määräaikaisia työsuhteita 31.12. 0 2 1 1 3
Kokoaikaisia työsuhteita (määräaikaiset ja vakituiset) 31.12. 73 74 79 78 75
Äitiys-/hoitovapaalla keskimäärin 1 1 2 4 5
Vakituiset työsuhteet 31.12., % 100,0 97,4 96,2 97,5 93,6
Määräaikaiset työsuhteet 31.12., % 0,0 2,6 3,8 2,5 6,4

Sukupuolijakauma

Hanselissa on lain vaatima tasa-arvosuunnitelma, jossa esitetään toimenpiteet tasa-arvon varmistamiseksi ja syrjinnän estämiseksi. Yhtiössä seurataan naisten ja miesten sijoittumista eri tehtäviin sekä palkkojen kehittymistä ja palkkaeroja.

2016 2015 2014 2013 2012
Miehet 36 38 34 34 33
Naiset 39 38 45 44 42

Työsuhteiden keskimääräinen pituus

Työvuosia 2016 2015 2014 2013 2012
40 tai yli 2 2 5 5 3
30–39 3 3 3 4 6
20–29 0 0 0 0 0
10–19 16 15 9 6 1
4–9 31 32 33 33 33
1–3 14 19 23 24 23
alle vuosi 9 5 6 6 9
Henkilömäärä yhteensä 75 76 79 78 75

Ikäjakauma

 

Henkilöstön vaihtuvuus

2016 2015 2014 2013 2012
Uusia työsuhteita 10 8 11 12 12
joista määräaikaiseen työsuhteeseen 1 5 6 7 3
Päättyneitä työsuhteita 11 11 10 11 10
joista eläkkeelle siirtyneitä 0 3 1 0 0
Määräaikainen työsuhde päättyi 2 4 5 8 3
Irtisanoutuneiden määrä 9 3 4 3 7
Irtisanottujen määrä 0 1 0 0 0
Keskimääräinen vaihtuvuus, % 14,0 12,5 13,1 14,6 14,1
Lähtövaihtuvuus, % 14,7 14,5 12,5 13,9 12,8
Lähtövaihtuvuus, irtisanoutuneet, % 12,0 3,9 5,0 3,8 9,0

Sairauspoissaolot ja tapaturmat

2016 2015 2014 2013 2012
Poissaoloon johtaneiden tapaturmien lukumäärä vuodessa 5 4 2 5 7
Työaikana sattuneiden tapaturmien lukumäärä vuodessa 1 1 1 2 1
Kuolemantapaukset 0 0 0 0 0
Sairauspoissaolot (sis. sairaan lapsen hoidon), pv/HTV 6,1 9,7 9,0 6,6 9,3
Sairauspoissaolot (ilman sairaan lapsen hoitoa), pv/HTV 5,0 8,6 7,6 5,4 8,3
Lyhyet (1–3 pv) sairauspoissaolot (ilman sairaan lapsen hoitoa), pv/HTV 2,6 3,0 2,5 2,3 2,6
Sairastettu yhteensä (ilman sairaan lapsen hoitoja), HTV 1,6 2,7 2,4 1,6 2,4
Sairauspoissaoloprosentti (sis. sairaan lapsen hoidot) 2,6 4,1 3,8 2,8 3,9
Sairauspoissaoloprosentti (ilman sairaan lapsen hoitoja) 2,1 3,6 3,4 2,3 3,5
Terveydenhoitoon käytetyt varat, €/hlö/vuosi 465 657 721 596 669
Henkilöstön virkistäytymiseen käytetyt varat, €/hlö/vuosi 397 314 456 514 579

Koulutus*

2016 2015 2014 2013 2012
Ylempi korkeakoulututkinto, % 61 63 58 55 53
Alempi korkeakoulututkinto, % 7 5 3 1 3
Ammattikorkeakoulututkinto, % 12 12 10 11 12
Keskiasteen tutkinto + muut tutkinnot, % 13 15 19 23 22
Ilman ammatillista tutkintoa, % 7 5 10 11 10
Koulutuspäiviä, pv/hlö/vuosi 5 5 5 4 5
Ulkoa ostetut koulutuspalvelut, €/hlö/vuosi 1 341 1 149 1 298 789 1 064
*Jakauma esitetty 2015 alkaen tilikauden lopussa voimassa olleiden työsuhteiden osalta, aikaisempina vuosina tilikauden lopun aktiivisten työsuhteiden osalta.

Maksetut tulospalkkiot (ilman sos.kuluja)

2016 2015 2014 2013 2012
tuhatta euroa 551 505 492 319 307
Top