Hankintaosaamisen jakaminen

Hanselin asiantuntijat tuntevat hankinta-alan jokapäiväisen osaamisen edellytykset ja haasteet. Osaamista jaetaan eteenpäin erityisesti lainsäädäntöön, kuten uuteen hankintalakiin liittyen, mutta myös hankintojen toteuttamiseen ja kehittämiseen liittyvissä aiheissa. Koulutuksia ja luentoja on pidetty esimerkiksi HAUSilla ja valtiovarainministeriössä.

Tarjolla vinkkejä ja vertaistukea sähköiseen kilpailuttamiseen

Hansel edistää hankintaosaamista myös omien koulutustensa ja infotilaisuuksiensa myötä. Uusista ja tulevista puitejärjestelyistä järjestetään säännöllisesti infotilaisuuksia sekä toimittajille että asiakkaille. Esimerkiksi sähköisen kilpailutusratkaisun eli Hanki-palvelun käyttöönotosta järjestettiin vuonna 2016 useita infotilaisuuksia, joissa opastettiin palvelun käyttöön ja vastattiin sähköisen kilpailutuksen herättämiin kysymyksiin.

Hanki-palvelun jo käyttöönsä ottaneille organisaatiolle järjestettiin omia klinikoita, jossa jaettiin käyttövinkkejä palvelun tehokkaaseen käyttöön ja ratkottiin eteen tulleita haasteita. Infotilaisuuksiin ja klinikoihin osallistui vuoden 2016 aikana yli tuhat asiakasta. Osallistujat ovat kiitelleet myös mahdollisuutta osallistua tilaisuuksiin etänä omalta työpisteeltä tai vaikka kotoa käsin.

Top